Christine Arnothy on unkarilainen pakolaistyttö, joka Ranskasta käsin kirjoittamillaan kahdella kirjalla on syvästi järkyttänyt maailman omaatuntoa. Olen viidentoista enkä tahdo kuolla on muodostunut oikeaksi maailmansensaatioksi, voimakkaaksi vastalauseeksi sodan julmuuksille, terrorille ja siviiliväestöön kohdistuvalle väkivallalle.

Teos kuvaa unkarilaisen perheen elämää sodanaikaisessa Budapestissa kaupungin valloituksen aikana. Kolmen kuukauden ajan nämä perheenjäsenet naapureineen ja lähimpine ystävineen piileskelivät asuintalonsa kellarissa alituisen kuolemanpelon vallassa. Saksalaiset miehittäjät eivät kaihtaneet mitään yrittäessään estää venäläisiä tunkeutumasta kaupunkiin, mutta yhtä halpa oli ihmishenki valloittajienkin saapuessa. Nuoren tytön silmien edessä tapahtui järkyttäviä näytelmiä, ja lähimmäistä kohtaan osoitettu ystävällisyys saattoi maksaa oman elämän. Perheen kohtaloksi tuli sama kuin niin monen muunkin noina aikoina: siirtyminen maaseudun yksinäisyyteen. Mutta heille se merkitsi vapautusta - sieltä oli helpompi paeta rajan ylitse Itävaltaan.

Olen viidentoista enkä tahdo kuolla on voimakkaasti eletyn tuntuinen,mutta niinpä se perustuukin omakohtaisesti koettuun ja nähtyyn. Kukaan sivullinen ei olisikaan voinut samalla tavalla kuvata kaikkea sitä tuskaa ja hätää, minkä alituinen uhka ja kuoleman läheisyys nuoren tytön sielussa herättää. Christine Arnothyn kirja ei suotta ole saavuttanut vastakaikua vapautta rakastavien ihmisten sydämissä; se on inhimillisyyden vetoomus, joka lukijalta ei hevin unohdu."